Ja aivan huomaamatta, helle onkin jo täällä. Kevään aikana kesää odotellessamme työskentelimme Metsäprojektin parissa sisätiloissa. Vietimme köysiakrobatiaan ja esityksen kohtauksien luomiseen keskittyvän intensiivisen residenssin Cirkus Cirkörin tiloissa Ruotsissa, ja työskentelimme kontakti-improvisaation parissa Mirva Mäkisen kanssa Helsingissä. Kuin itsestään visio luontopolkuesityksestämme oli talven aikana kypsynyt, ja olimme lähes valmiin käsikirjoituksen kanssa valmiita menemään taas metsään. Ulkonaolokautemme alkoi Saaren kartanossa toukokuun puolessa välissä. vietimme 16.-22.5 välisen ajan Mietoisessa viime vuodesta tutussa metsässä. Esitimme luontopolkuesityksestämme kahdesti demon 21.5 Saaren Kartanon avoimien ovien vieraille, ja saimme todella hyvää palautetta ensi-iltaamme ajatellen.
Erikoiseksi tämä metsään palaaminen tuli myös siksi, että säät ovat tänä vuonna olleet täysin puolellamme. Kumpikin odotti jotain hyttysmyrskyn ja kaatosateen kombinaatiota erinäisillä lämpötiloilla plus kolmesta plus kolmeentoista, mutta toistaiseksi olemmekin paistatelleet lähes pilvetöntä päivää t-paidoissa, ja työn teko ulkona on tuntunut ihanalta. Kiitos luonto! Hyttysiä tosin riitti.
Viivi ja Isla sallitun ja kielletyn metsän rajalla.
Aloitimme eilen matkamme kohti Kittilää ja Hiljaisuus-festivaalin ensi-iltaamme. Ensimmäinen välietappimme on Mustarindan residenssikartano Hyrynsalmella. Kuvaajamme Isla Peura on viettänyt täällä koko kuukauden metsässä nukkuen (on muuten aika uskomattoman kaunis metsä), ja tulimme kylään keskustelemaan, kuvailemaan ja kohtaamaan. On kuin talvea ei olisikaan ollut välissä, olemme täällä taas metsänpeitossa samojen asioiden äärellä kuin viime vuonnakin, mutta vuoden kypsyneempinä. Tänään hellepäivän paahtaessa istuimme ihmiselle avoimen metsän ja todellisen luonnonsuojelualueen rajalla, menemättä "kielletyn" alueen puolelle. Puhuimme paljon erilaisista rajanvedoista ja kompromisseista, ja siitä kuinka taiteen tekemisen prosessia avaamalla yleisöllä on mahdollista sukeltaa eri tavalla teoksen maailmaan. Aika täällä on niin tuoretta ja rauhallista, aurinko ei enää laske ja tuntuu että olemme jonkin maagisen äärellä. Samalla sitä huomaa myös ensi-illan tuovan joitain tuotannollisia paineita, mutta aika onnistuneesti projektin ydin on säilynyt, vaikka projekti välillä pitääkin tuoda esille eri pukuun puettuna, kuin miltä metsässä olo täällä tuntuu. "Sirkustaide metsässä", onko siitä kerrottava ensimmäisenä sirkustaiteesta vai metsästä, mikäli haluaa, että yleisö kiinnostuu lähtemään matkalle mukaan?
Istun itse nikkaroimani Volkkari-majan sisällä helteessä kuunnellen kärpästen surinaa. Halusin vain tulla kertomaan tänne, että juuri nyt asiat menevät jonkun suuremman suunnitelman mukaan, ja se tuntuu hyvältä, rauhalliselta ja oikealta. Aina tätä ei huomaa samalla kun se tapahtuu.
Jeb/Jebula/Jebukka ja onnellinen uusi autokodinomistaja
